En ookkaan kirjotellut vähään aikaan. En edes tiedä lukeeko kukaan mut samapa tuo, itseäni kirjoittaminen helpottaa (:

Taas on tapahtunut kaikenlaista, parisuhteessani on menty vuoristo rataa enkä oikein tiedä edes mistä aloittaisin. Olisiko kaikki helppo unohtaa? Ennen kaikki oli helpompaa, lapsuudessani on paljon asioita joita kaipaan ja yksi asia on ettei ollu vastuutaa. Kuulostaa naurettavalta, no sitähän se onkin, mutta lapsena ei tarvinnut huolehtia laskuista, ei tekemisiensä seurauksista muuta kuin istumalla nurkassa 10 minuuttia, nyt asiat ovat toisin. Jos istun puiston penkillä ja katselen lapsia, nään heissä rohkeutta, itsevarmuutta ja sitä miten tietämättömiä he ovat pahasta maailmasta. Maailma on täynnä sotaa, terrorismia, köyhyyttä ja nälän hätää.

Rakkaus on ihan täysin eriasia, rakkauden muoto muuttuu iän mukana, lapsena osasi rakastaa äitiä ja isää, nuorempana poikaystävästä tuli ensirakkaus ja aikuisena rakkaus senkun kasvoi ja kasvoi. Entä kun vanhempana keinutuolissa katsoo omaa aviomiestään ryppyisenä, millaista rakkautta se on? Miltä se tuntuu? Onko välillämme vielä kipinää?

Mitä jos kipinä loppuu jo ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan? Elokuun 26. päivä miesystäväni kanssa vietämme puolitoista vuotis päivää. Puolen vuoden ajan en ole tuntenut itseäni seksikkääksi, haluttavaksi tai edes kauniiksi. Suudelmat ovat muuttuneet pusutteluiksi ja seksi on muuttunu halailuksi. Kerroinkin kuinka olen ollut jo kauan ilman mieheni takia ja elämme nykyään selibaatissa hänen takiansa. Ja minä kun luulin että naiset pihtaavat...joka tapauksessa kysynkin, onko mikään parisuhde "täydellinen"? Parisuhteessa pitää olla : rakkautta, seksiä, kauniita sanoja, tunteita, kiihkeitä suudelmia, sympatiaa ja tekoja toisen hyväksi. Luettelenko mitä omassa parisuhteessani Ei Ole? Siinä ei ole seksiä, kauniita sanoja, kiihkeitä suudelmia tai tekoja toisen hyväksi.

Alan tuntea itseni epätoivoiseksi, ei ole ketään joka voisi auttaa. Pitäisikö rakastamani mies laittaa vaihtoon vai odotella kunnes jotain ratkaisevaa tapahtuu? Milloin saan tarpeekseni?

Tuntuu että kamppailen eroa vastaan kuin hullu ja silti harkitsen sitä jatkuvasti. Pitäisikö vai katsonko vielä huomiseen? Olen neuvoton.