Tuntuu että tää matka loppuu. Meidän matka on kulkenut niin kivistä polkua jo pitkän aikaa ettei taida poutapilvet enää auttaa. Tunnen kylmää, mun sormet sinertää. Ranne vuotaa verta. Vain sunko takias tein tän? Eihän näin kuuluis kenenkään tehä mut miks mä tein..jään yksin, kaikki me jäädään. Tuntuu jo kuin valmistautuisin siihen. Näänkö enää tulevaisuuttani? -En. Näenkö itseäni onnellisena enää koskaan? -En. Näenkö itseäni rakastuneena uuteen mieheen?....niimpä. Tuskinpa. Mun sanat kuihtuu ilmaan. Mikään ei tunnu enää oikeelta. Oon ollu kohta puol vuotta ilman..no kyl te tiiätte mitä ilman. Ja elokuvissa ku se on aina toisin päin vaan miten käy tosielämässä. Mä en saa makkarissa muuta kuin nukkua, mä en saa huomiota en kukkia enkä halauksia. En saa katseita, flirttailua. En saa kiihkeitä suudelmia. En rakastavia sanoja. Koska mä saan olla onnellinen?